Poliisitutkinta harkintavaiheessa

Vakka-Suomen Sanomat, Vesa Penttilä, 17.1.2013:

Taajamasusi-yhdistys jätti viime syksynä poliisille tutkintapyynnön susien siirtoistutuksista Varsinais-Suomessa. Asia on hoidettavana Turun pääpoliisiasemalla.

”Asian käsittely on kesken ja harkintavaihe on meneillään. Nyt kerätään tarvittavia lausuntoja. Lausuntoa on pyydetty muun muassa maa- ja metsätalousministeriöltä”, tutkintaa johtava rikosylikonstaapeli Päivi Kukkola sanoo.

Tutkintapyynnössä esitetään epäilyjä siitä, että siirtoistutuksissa olisi käytetty esimerkiksi eläintarhojen susia, joista on pitänyt päästä eroon laumakäyttäytymisen vuoksi, kun uusia pentuja on syntynyt. Yhdistyksen mukaan esimerkiksi Ähtärin eläintarhassa oli 36 sutta vuonna 2009, mutta viime vuonna niitä oli vain yhdeksän.

Yhdistys vaatii julkaistavaksi tietoja eläintarhojen susirekistereistä ja pannoitettujen susien pantanumeroista.

 

”Epäviralliset siirtoistutukset täyttävät ympäristörikoksen merkit. Vaikka osa tapauksista olisikin jo vanhentuneita rikosoikeudellisessa mielessä, kansalaisten yleinen etu vaatii asioiden selvittämistä. Teoilla on vaarannettu ihmisten yleistä turvallisuutta”, tutkintapyynnössä todetaan.